Täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, etten osaa vastata tähän.
Toisaalta vastaus on kyllä, ehdottomasti! Vaikka koin vauvavuoden olleen rankka henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti, oli se monin kerroin palkitsevaa ja ihanaa. Nautin kyllä ajasta kotona.
Mutta toisaalta.. Yhteiskunta ei tee helpoksi eikä varsinkaan edulliseksi hankkia lapsia.
Me haluamme taata lapsellemme harrastuksen ja matkoja silloin tällöin. Esimerkiksi matkustaminen on todella kallista. Entäs harrastukset! Kuukausimaksut voivat olla monta sataa ja siihen vielä erilaisia välineitä.
Paljon tapetilla oleva aihe, nimittäin syntyvyyden lasku, huolettaa päättäjiemme lisäksi myös minua. On kamalaa, että niinkin luonnollisesta asiasta, kuin lasten hankinnasta on tullut ja tulossa vain harvojen etuoikeus. Tältä minusta ainakin tuntuu.
Aiemmin suurin huolenaihe tuntui olevan se, siunaantuuko lapsia, mutta nyt täytyy toden teolla pohtia, onko siihen varaa.
Mitä tulee sitten yhteiskunnan painostukseen lasten hankinnasta. Niitä tulee hankkia, mutta äidit pitää saada heti takaisin töihin.
Toki olen samaa mieltä siinä, että isien tulee myös nykyaikana osallistua ja on aivan mahtavaa, että heitä kannustetaan jäämään kotiin pienen lapsen kanssa. MUTTA, se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Mielestäni edelleen pitäisi mahdollista perheiden valinnan vapaus tässä asiassa.
Pohdimme eräänä iltana ystäväni kanssa viinilasillisen äärellä, että ensin nainen monien vuosien ajan pakkomielteisesti tekee kaikkensa, ettei vain tule raskaaksi. Sitten kun tulee tiettyyn ikään / elämäntilanteeseen tekee kaikkensa että tulee. Eikä kuitenkaan siitä ole takeita. Vielä kun ympärillä olevat sukulaiset, perhe, ystävät ja työympäristö utelee, onko lapsia tarkoitus hankkia. Vai onko jo tulossa. Ei ihme, että stressaa!
Itse koin tällaista utelua heti häiden jälkeen eräältä henkilöltä työpaikalla. Hän ei tuntenut minua millään lailla ja minua ärsytti tapa, jolla hän puhui.
Eihän hän voinut esimerkiksi tietää, vaikka aihe olisi ollut minulle vaikea tai kipeä. Takana olisi saattanut olla vaikka monta vuotta turhaan yrittämistä. Tai olisimme voineet valita olla yrittämättä ollenkaan.
Minulla on ollut vauvakuume jo jonkin aikaa. Mieheni vain ei ole ollut, eikä vieläkään ole varma haluaako lisää lapsia. Hän koki vauvavuoden rankempana kuin minä.
Nyt kuitenkin olen alkanut empimään, onko minusta enää vauvavuoteen? Hugon kanssa alkaa arki sujua helpommin ja helpommin koko ajan. Hän oppii uutta joka päivä ja sanoja tulee kokoajan enemmän.
En edes osannut kuvitella sitä rakkauden määrää pientä nyyttiä kohtaan, joka tulvi saatuani Hugon syliin. Se kertyi valtavaksi jo raskausaikana, mutta kasvoi ja kasvaa edelleen.
Mietin myös, mahtaako minulta riittää näin valtavaa rakkautta tasapuolisesti kahdelle lapselle? Jaksanko antaa esikoiselle niin paljon huomiota, ettei hän tulisi mustasukkaiseksi vauvalle?
Näitä meidän perhe pohtii.❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti