Nyt vuorostaan riepotellaan Rita Niemi- Mannista siitä, että hän imetysvaikuttajana on kehdannut antaa lapselleen korviketta ja vielä kertoa julkisesti imetyksen vaikeudesta.
Toki ymmärrän, että imetysvaikuttajana hänen olisi ehkä kannattanut heti kertoa vaikeudesta ja korvikkeesta, sillä hänen julkaisuistaan aluksi sai hyvinkin kuvan, että täysimetys sujuu ja hän on vain ja ainoastaan imettänyt.
Imetyksen tuki ry:n artikkelissa, jossa tiedotettiin syitä, joiden takia Rita halusi lopettaa imetysvaikuttajana olemisen. Tekstissä oleva lause "kertoi avoimesti maidon riittävyyttä koskevista huolistaan ja siitä, että hän antaa vauvalleen korviketta“ sai minut ärtymään. Kovaa kritiikkiä Rita sai myös siitä, että on hyvässä kunnossa ja näyttää hyvältä. Artikkeliin pääset täältä.
Miksi näistä huolista ei saisi puhua? Ketä hyödyttää se, että ongelmista, joita varmasti monilla imetyksen kanssa on, ei saa jakaa ja mahdollisesti saada apua? Onko oikein, että monet äidit tuntevat huonommuutta siitä, että vaikka haluasi imettää, se ei syystä tai toisesta onnistu.
Entä se, että huolehtii itsestään ja haluaa näyttää hyvältä? Onko se äitiydestä pois? Onko silloin huonompi äiti? Ja ennen kaikkea, miksi äiti ei saisi näyttää hyvältä?
Entä sitten se meidän imetystaival?
Meillä imetystaival ei todellakaan ollut täydellinen. Siihen kuului paljon itkua (meidän molempien), kipua ja aikaa.Kun sain vauvan rinnalle, ei todellakaan kaikki sujunut niin kuin elokuvissa. Vauva ei saanut imuotetta ja minä en osannut yrityksistä huolimatta auttaa. Sairaalasta annettiin rintakumi, jonka avulla imetys sujui kohtalaisesti.
Maito ei kuitenkaan tuntunut riittävän, vaikka kuinka vauva oli rinnalla. Itkun, kitinän ja lyhyiden unien takia luovutettua maitoa annettiin ruiskulla kerran, sitten kaksi kertaa ja kolmannen. En siis sairaalassakaan päässyt täysimetykseen. Täytyisikö minun siis ajatella olevani huono ja epäonnistunut äiti?
Toivoin, että maidontulo muutamassa päivässä (ja viimeistään kotiin päästessä) nousisi ja korvikkeesta pääsisi eroon.
Näin ei kuitenkaan käynyt. Korvike oli ja pysyi meidän taipaleella. Yritin useaan otteeseen vähentää korviketta ja lisätä ennestään tiheää imetystä. Lopputuloksena ei todellakaan ollut maidon tulon lisääntyminen. Minä jopa purskahdin itkuun kun mieheni sanoi, että vauvalla taitaa olla nälkä. Imetys alkoi sattua todella paljon. Odotin kauhulla seuraavaa imetystä.
Lopulta koko perheen mielenrauhan vuoksi nostimme korvikkeen määrää ja lopputuloksena oli massunsa täyteen saanut vauva, joka nukkui paremmin ja oli tyytyväinen lisäksi minä sain hetken levähtää ilman kipua.
Ikävää on, etten saanut apua miltään taholta. Neuvolassa puhuin ongelmasta, mutta en sieltäkään saanut apua tai neuvoa mihin päin kääntyä. Sairaalassa ennen kotiutumista minulta kysyttiin, haluanko neuvoja, mutta kukaan ei koskaan tullut luokseni.
Osittainen imetystaipaleemme loppui 5kk iässä. Vasta tämän taipaleen loputtua kuulin muutamastakin eri tahosta, että imetyksen ongelmiin olisi voinut saada imetysohjausta.
Vaikka olin pettynyt ja koin huonommuutta kun en pystynyt imettämään lastani täysin, olen nyt käsitellyt asian. Lapseni (tai minä) ei ole sen huonompi, vaikka on kasvanut osittain korvikkeella.
Äidit ovat erityisen herkkiä juuri lapsen saatuaan, joten minusta on senkin vuoksi ällistyttävää kuinka toiset äidit lyttäävät toisiaan. Kuka voi sanoa olevansa niin täydellinen, että voi arvostella muita? Kenellä äidillä on ylipäätään aikaa muiden mollaamiseen? Senkin ajan voisi käyttää paremmin, varsinkin kun kaikki tiedämme ettei täydellisiä äitejä olekaan. Kaikki haluavat ja pyrkivät olemaa parhaita mahdollisia vanhempia omille lapsilleen. Jos keskittyisimme tulemaan toisiamme, olisi kaikilla paljon helpompaa ❤️
