lauantai 26. lokakuuta 2019

Kuinka saada taapero nukkmaan täysiä öitä?

Nukkuminen; ah, mikä olisikaan ihanampaa kuin saada nukkua kokonaisia öitä ilman häiriötekijöitä.

Meidän perheessä tästä tosin saa tässä vaiheessa vain unelmoida.

Muistelen kaiholla niitä "huonoja" öitä ennen Hugoa, kun sai nukuttua vain kuusi tuntia. Nyt antaisin mitä vain kun saisi edes joskus nukkua sen verran putkeen heräämättä tai nousematta.

Meillä on mieheni kanssa sopimus, että viikonloppuna molemmat saavat nukkua yhtenä aamuna pidempään ja vastaavasti myös yöheräily on jaettu.
Vaikka tämä järjestely auttaa, niin kyllä siinä koko talo herää kun taapero aloittaa shown. Ja vaikka kyse olisi pelkästään hänen hakemisestaan meidän viereen, niin kyllä kaikki hereillä ovat. Joten yöt ovat kaikesta huolimatta katkonaiset.

Kerroin aiemmassa postauksessani meidän nukkumisjärjestelyistä, siitä olemme tulleet takapakkia ja paljon. Tai ainakin niinä iltoina ja öinä kun on minun nukutusvuoroni.

Kaikki iltarutiinit toistuvat samalla tavalla riippumatta siitä kumpi vie nukkumaan. Sänkyyn mennessä ei turhia enää höpötellä, vaan iltasadun ja laulun jälkeen toivotetaan hyvät yöt ja aikuinen poistuu huoneesta.

Kun minä poistun tai yritän poistua 8/10 hän alkaa itkeä ja hokee "äiti tule". Ja tätä kestää yleensä tunnista puoleentoista. Onko äidille vain kiva kiukutella, vai aistiiko meidän temperamenttinen vekkuli, että äitiä on kiva pyörittää ja äiti saattaisi olla se heikompi lenkki, joka ottaa viereen?

Pohdin myös, voiko se vaikuttaa, että Hugo on alkanut puhumaan paljon. Häneltä tulee pääsääntöisesti kahden ja välillä jopa kolmen sanan lauseita.
Toki tuo puhuminen tuskin vaikuttaa nukahtamisen minun kanssani, mutta siihen, että heräilee yöllä?

Olen jutellut asiasta ystävieni kanssa joilla on saman ikäisiä lapsia. Ainakin neljällä meistä seitsemästä on ilmennyt ongelmia iltaisin ja/tai öisin. Olisiko siis jokin vaihe?

Tein varauksen kirjastosta Unihiekkaa etsimässä : ratkaisuja vauvan ja taaperon unipulmiin - kirjaan. Sain tästä hyviä suosituksia, joten toivottavasti apua löytyy kun sen vihdoin saan. 

Tuhiseva oma pieni taapero on ihana unikaveri, mutta pysyvänä ratkaisuana en halua perhepetiä. Lisäksi unet meidän välissämme on usein myös levotonta ja mielellään pitäisin hiukset päässäni. Hugo kun tykkää nyppiä niitä unissaan. Myöskään potku silmään ei tuntunut eräs yö kovin ihanalta, joten eiköhän kaikille olisi rentouttavampaa, jos meidän murusen saisi pysymään omassa sängyssä

Onneksi poika on ruvennut huutamaan keskellä yötä "isi tule" niin mies yleensä ponkaisee ensimmäisenä ylös 😂

Jos sinulla on jakaa kullanarvoisia vinkkejä niin otan niitä kiitollisena vastaan ❤️



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti