Tänään ajaessani töihin, satuin kuulemaan eräältä radiokanavalta, kuinka he puhuivat lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkosesta ja hänen uudesta kirjastaan
ONNELLINEN LAPSI.
Olen tavallaan Sinkkos-fani, sillä hänellä on paljon hyviä argumentteja kasvatuksesta ja kiintymyssuhdeteoriasta. Mikä tärkeintä, hän puhuu asiat tiivistetyn selkeästi. Ei jää arvailujen varaan mitä hän ajaa takaa. Neuvot ja niksit ovat selko suomea. Toki kaikella on kääntöpuolensa ja hänenkin ajatuksensa osittain ovat vanhanaikaisia ja kaipaisivat mielestäni hieman päivitystä.
Noh, palatakseni Sinkkosen tuoreeseen opukseen, jonka ajattelin hankkia joko ihan kirjana tai kuunnella e-kirjana, mielenkiintoinen takakansi jo antoi osviittaa mitä opus sisällään pitää.
Ote kirjasta: "Lapsi ei ole onnellinen silloin kun hänen tieltään poistetaan kaikki mielipahaa aiheuttava. Toisaalta kovuutta hakemallakaan ei onnellisuutta aikaansaada. Vaihtuvia kasvatusmuoteja seuraamalla menee sekä vanhempi että lapsi päästään pyörälle."
Tämäkin jo todentaa, että vaikka kasvatus ei ole raketti tiedettä ja maalaisjärjellä selviää pitkälle, voi monessa asiassa mennä pieleen. Nykyään on niin monta" trendiä", mitä vanhemmuudessa noudatetaan. Ja minulla on sellainen tunne, että vanhemmat, joilla ei ole kokemusta lapsista, voivat olla aika helposti trendien vietävissä.
Mielestäni vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapselleen pettymyksiä. Lapsi oppii näin turvallisessa ympäristössä tunnistamaan ja käsittelemään tunteita. Lapsi ei automaattisesti opi tunnetaitoja eli ei voida ajatella että aika ja ikä hoitavat homman tai ne opitaan puoli huomaamatta. Olen töissä huomannut, että aika monet vanhemmat hieman jopa pelkäävät lapsiaan ja tekevät kaikkensa, etteivät tuottaisi pahaa mieltä ja kyyneleitä. Luulen, että tästä syystä lapsilla tuntuukin olevan enemmän ja enemmän valtaa kotona. Lapset haluavat paljon ja oppivat kyllä haluamaan lisää. Laspia tulisikin kasvattaa sen mukaan mikä on oikein ja mikä väärin, eikä sen mukaan mitä ajatellaan lapsen haluavan.
Meillä Hugo ei päätä tärkeistä asioista, kuten milloin syödään, mennään nukkumaan, laitetaanko kypärä pyöräillessä tai milloin lastenohjelmia on katsottu tarpeeksi.
Sellaisiin asioihin hän kuitenkin voi vaikuttaa kuten mitä lastenohjelmaa haluaa katsoa, haluaako sinisen vai keltaisen paidan tai paljonko syö. Pahaa mieltä tulee tasaiseen tahtiin, mutta syli ja rauhoittava selittävä puhe auttaa. Aina Hugo ei huoli syliin vaan kiukkuaa ja heittää tavaroita. Silloin koetan pitää omat hermot kurissa ja kärsivällisesti selittää asioita. Tai vain istun lattialla, jotta olen lähellä.
Lyömistä meillä kiukun yhteydessä tapahtui (ja muutenkin), mutta joka kerta olen ottanut kädestä kiinni ja sanonut napakasti sanoin, että ei saa lyödä. Nyt noin kuukauden kahden päästä voin ilokseni todeta, että lyöminen on pois jäänyt. Välillä tuntui, että loppuuko se ikinä. Pitkäjänteisyys kyllä palkittiin.
Meidän onnellinen poika, kun sai itse valita mieleisen pallon ❤️ Pipsa possu on vielä aika pop!
