Uranvaihto haaveena

Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni alanvaihtoa, tarkemmin sanottuna jo ennen pojan syntymää. Silloin se tosin oli lähinnä ohi menevä ajatus silloin tällöin. Vasta äitiyslomalla, kun sain töihin etäisyyttä, aloin ihan tosissani miettiä, että mitä jos. Töihin palattuani elokuussa tunne on vain voimistunut.

Viimein maaliskuussa tein sen ratkaisevan askeleen ja hain kevään yhteishaussa kouluun. IIIK miten jännittävä! Samaan aikaan olen kauhussani kuinka opislelut sujuisivat työn ohella, mutta samaan aikaan olen aika innoisani. Vielä ei tietenkään ole varmaa tuleeko haaveista totta, sillä matkassa on vielä ainakin yksi este. Nimittäin pääsykokeet.

Koronan takia pääsykokeita ei järjestetä kuten oli suunniteltu, vaan nyt pääsykoe mitä ilmeisemmin tapahtuu etänä. Siitä on reilusti yli kymmenen vuotta kun viimeksi olen ollut pääsykokeissa, saati koulussa. Ja nyt pitäisi perhe-elämä sekä työt yhdistää siihen. Olen alustavasti ajatellut, mikäli näistä haaveista nyt edes tulisi totta, että alkuun tekisin työn ohella ja jossain vaiheessa jäisin opintovapaalle. Mutta sitä mietitään sitten JOS edes pääsen kouluun.

Hieman esimakua saan koulun, perheen ja työn yhdistämisestä, kun teen ensi maanantaista alkaen yhden kurssin Kaakkois-Suomen (xamk) ammattikorkeakoulun kautta. Jos pääsen yhteishaussa sisään, saan sen hyväksiluetuksi ja jos en, se odottaa seuraavaa kertaa. Voin myös odotellessa tehdä avoimen kautta lisää kursseja.

Kuulen mielellään kommenteissa tai yksityisviestillä kokemuksia uranvaihdosta.

Mielestäni tämä Hugon eilinen kalliolle kiipeäminen sopii hyvin kuvaamaan omaa matkaa kohti unelmia. Alkuun haparoivaa, mutta kun saa juonesta kiinni, se sujuu. Ja miten ylpeänä sitä ollaan kun päästään ylös asti.