Meillä paluu arkeen sujui hyvin, eikä mitään ongelmaa päiväkotiin jäämisessä ollut. Ennemminkin minulla tuntui olevan vaikeuksia orientoitua takaisin töiden pariin. Onneksi elokuu tulee olemaan Hugolle pehmeää laskua, kun välillä saa pitää mummola-päivää.
Olimme jo pitkään puhuneet, että lomalla mennään käymään bussi-metro-raitiovaunu - retkellä. Noh, lomalla sitä emme pystyneet toteuttamaan, joten vihdoin nyt ensimmäisen työviikon ja viikonlopun kunniaksi lähdimme koko perheen voimin Helsinkiin toteuttamaan tätä pienen pojan unelmiapäivää. Mukaan saimme myös mummon, Arton, kummitädin ja Miikan.
Oli jännittävää saada oma lippu, jonka sai leimata (tästä tuli suuri aarre)
Vaikka museo ei ollut suuri ja kuudesta ratikasta vain kolmeen pääsi sisään, oli pikkumiehelle kaikki niin ihanaa ja jännittävää, että saimme museoon kulumaan yli tunnin.
Olipa hauska kokemus itsellekin. Museossa pyöri muutama tietoisku ratikoista, joita oli hauska katsoa. Oli myös huvittavaa nähdä museossa vanhat leimattavat kymmenen kerran pahviset bussi/ratikkakortit joita leimataan. Niin se aika rientää.
Museossa oli ihanan väljää ja saimmekin olla ensimmäisen puolituntia ihan vaan oman porukan kesken. Suosittelen kyllä käymään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti