Meillä oli jo jonkin aikaa sitten vaihe, jolloin päiväunet tai yöunet saatettiin mennä ilman tuttia, mutta sitten ne loppuivat kuin seinään. En nähnyt syytä, miksi vielä puolitoista vuotiaana olis ollut tarve luopua. Pidin kuitenkin itse kahta vuotta sellaisena rajapyykkinä, että ennen sitä täytyy siitä kuitenkin luopua.
Pahaksi onneksi poika kuitenkin sairastui joulukuun puolessa välissä enterorokkoon ja jos mahdollista, tutista tuli vieläkin tärkeämpi. Sen perään kyseltiin jatkuvasti taudin vielä mentyä ohi.
Olimme päättäneet joululomalla totuttaa Hugon nukkumaan omasaa sängyssä ilman, että hän tulee enää yöllä meidän viereemme, joten tutista luopumista piti hieman siirtää edelleen.
Ennen loppiaista kuitenkin päätin, että nyt se tapahtuu. Tutti menisi "rikki". Niinpä päiväunien jälkeen leikkasin tutista palan pois. Näytin tuttia Hugolle ja siinä yhdessä ihmettelimme sen rikkoutumista. Kerran hän laittoi sen suuhun, mutta otti äkkiä pois ja sysäsi sen minulle.
Siinä sitä ihmeteltiin ja puhuttiin kuinka Hugo on iso poika ja kuinka vauvoilla on tutit. Lopuksi Hugo vei itse tutin roskiin.
Ensimmäistä yötä ja päiväunia lukuunottamatta meillä on mennyt hienosti. Välillä tuttia kaivataan toki enemmän, mutta meillä siihen auttaa puhuminen. Mitä tutille tapahtui? Mihin se sitten laitettiin?
Oli mielenkiintoista, että kotona ilman tuttia ensimmäiset päiväunet ottivat todella koville, sillä päiväkodissa tuttia ei ole ollut kuukausiin. Onneksi nykyään nekin onnistuvat hyvin. Hieman unet ovat kyllä lyhentyneet.
Uskon, että yöunet vielä paranevat, mutta tällä hetkellä Hugo näkee unia ja puhuu paljon unissaan. Tämän myötä varmasti tutittomuus tekee sen alkuvaiheessa, että hän myös helpommin havahtuu ja silloin huutelee äitiä ja isiä.
Toiveet on kuitenkin korkealla, että pikkuhiljaa saisimme luopua patjasta lattialla. Toki viime yönä sain nukkua omassa sängyssä jopa 03.30!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti