tiistai 3. joulukuuta 2019

Taaperomme nukkui! Ja muita kuulumisia

Takana on ihana viikonloppu perheen kesken ja ilman sen suurempia suunnitelmia. Perjantaina olin ystävän kanssa ulkona, mutta lauantai ja sunnuntai oli perheelle pyhitetty.
Pipsa possun joulukalenteri on hitti! Ihania pieniä kirjoja on kiva lukea yhdessä ja ne voi vaikka laittaa kuuseen roikkumaan. 

Liekö sitten rauhaisia yhdessäoloa täynnä olevan viikonlopun, jatkuvan suukottelun ja läheisyyden, mutta meidän suloinen taapero nukkui ensimmäisen kokonaisen yön omassa sängyssä!

Heräsin klo 05 flunssan vielä vaivatessa. Mietin, että Hugo ihan varmasti kohta herää, kuten lauantaina ja sunnuntainakin näihin aikoihin. Ajattelin, että ehdimme sitten yhdessä nukkua vielä hetken. Hugo ei kuitenkaan herännyt joten nousin kuuden aikaan juomaan teetä ja valmistutumaan töihin rauhassa. Hugo ei vielä puoli seitsemänkään antanut merkkejä heräämisestä, joten jouduin sitten herättelemään. Sydän meinasi särkyä, kun pieni pellavapää kömpi sängystään puoli istuvaan asentoon ja hieroi silmiään. Sitten kuului parkaisu: "ei, nukkumaan!".
Olisinpa voinut ottaa Hugon kainaloon ja mennä peiton alle nukkumaan, mutta ylös olisi noustava ja lähdettävä päiväkotia kohti.

En suurimmissakaan unelmissani kuvitellut, että Hugo nukkuisi seuraavaa yötä omassa sängyssään. Eikä hän nukkunutkaan. Mieheni siirtyi aikaisin yläkertaan nukkumaan, kun Hugo pyöri levottomasti. Kun tilaa tuli enemmän, saimme me myös nukuttua. Hugo onneksi paremmin kuin minä. Mutta se johtui uusiutuvasta flunssasta.


Mikä parasta, Hugo sanoi "Rakastan sinua" ensimmäisen kerran viikonloppuna ❤️

Nyt koitamme parhaamme mukaan tervehtyä, jotta olemme matkakunnossa perjantaina. En malta odottaa Zurichiä ja upeita joulumarkkinoita!

Jos sinulla on suosituksia kyseisestä paikasta niin luulisin mielelläni mm. ravintoloista suisituksia.

Tonttuovi ilmestyi meille viikonlopun aikana. Sitä ihmetellään aina alakerrassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti