lauantai 7. toukokuuta 2022

Lapsimessut

Nyt vasta sain julkaistua postauksen Lapsimessuista. Olin jo kirjoittanut heti sunnuntaina käynnistä, mutta puhelin tilttasi ja koko teksti hävisi. Sen jälkeen meillä onkin kaikki sairastaneet flunssaa vuorotellen ja kouluhommat painaneet päälle. Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä?

Kävin minin kanssa piipahtamassa messuilla jo perjantaina, joten päätin lähteä mahdollisimman aikaisin liikkeelle. Noh, hyvistä aikomuksista huolimatta olimme messuilla vasta klo 11. Parkkihallissa oli hyvin tilaa, eikä sinne tarvinnut jonotella.

Olin jo aiemmin katsellut messujen asettelijoita ja erityisesti Luppaset sekä Kaiko ja Metsola kiinnostivat erityisesti. Lähdin myös metsästämään molemmille lapsille pipoja sekä jotain sisustus juttuja.

Super ihania keväisiä värejä Metsolalla

Mukaan tarttui tytölle uusi pipo. On kyllä vielä iso mutta viimeistään syksyllä sitten.

Luppasten piste oli juuri niin ihana kuin ajattelinkin

Ihania vaatteita pusu-kuosilla!

Uutuudet esittelyssä. Lasten t-paita jäi mieleen ja sen ajattelin tilata pojalle. Meillä olo viime kesänä myös super sankari t-paita ja nyt tilasin ennen messuja pitkähihaisen. 

Unavaate on netistä tuttu ja nyt pääsin ensimmäistä kertaa hypistelemään. Ihania harsoja ja sukkia!

Työlle täytyi saada rusettisukat!

Semperin pisteeltä ostettiin välipalaa.

Minille tuli tässä kohtaa väsykiukku. Eikä auttanut kun lähteä kotiin. Sunnuntaina päästiin onneksi uudestaan. 

Tästä sai Juustoportin uutuusmehujen maistiaiset. Meillä H tykästyi erityisesti päärynämehuun, vaikka molemmat kelpasi. 

Näytehaukkana kävin myös pyöräyttämässä Green planets astronautin onnenpyörää ja sain sieltä uutuusbitesit. 
Viola tykkää smoothieista ja Hugo patukoista sekö biteseista. Ostin vielä tarjousboxinkin. Sen sai lapsen nimellä. Hugo oli kovin onnellinen tuliaisista.

FMAMilla on Ihania tossuja! Ai että harmitti että pinkkejä oli vain pienimmässä koossa. Olisi ollut super söpöt.

Matkaan lähti vielä messuilta trikoopipo Hugolle, slipstop tossut molemmille sekä hammaskeijun pastilleja ja aurinkolasit Violalle.

Näillä kelpaa ulkoilla!

Ennen lähtöä pistäydyin kuuntelemassa kun Muru baby pisteellä kokkailtiin. Aikuiset sai omaan annokseen pastaa ja suolaa. Oli muuten aika hyvää.
ostinkin meille testiin ja maistui Violalle tosi hyvin. Tästä voisikin tehdä vaikka lasagnea vauvan makuun.

Olipas ihanaa käydä pitkästä aikaa messuilla ja tehdä löytöjä!

torstai 14. huhtikuuta 2022

Arvonta! Vihdoinkin Lapsimessut


Kuinka ihanaa, viimeinkin Lapsimessut päästään järjestämään kahden vuoden tauon jälkeen.

En malta odottaa että pääsen katsomaan sisustusideoita meidän lasten huoneeseen. On haastavaa kun on pieni huone ja kaksi niin eri ikäistä lasta. No, jotain pientä parannusta on jo saatu, mutta jotain kivaa toivon löytäväni messuilta.

Aion myös katsoa molemmille vaatteita kevättä ja kesää silmällä pitäen. Luppaset on ainakin sellainen ständi, jolla aion käydä. Tilasin juuri alesta ihanan paidan pojalle,  ehkä messuilta löytyy myös mini mimmille. Kannattaa käydä kurkkamassa, varsinkin jos ei ole entuudestaan tuttu.

Toinen mitä tarvitaan on puettava ruokaessu tms. Tuntuu, että sormiruokaa on kaikkialla vaatteissa koko ajan.

Sen lisäksi, että ruokaa on kiva muussata tarjottimeen ja heittää lattialle, se liiskaantuu hihoihin. Myös pää kääntyy siihen tahtiin piennekin äänen kuullessaan, että myös olkapäillä on hyvä olla suojaa.

Täältä pääset katsomaan kaikki näytteilleasettajat.

ARVONTA

Mutta itse asiaan. Saan jakaa blogin lukijoille lippuja messuille! Käy kommentoimassa mikä sinua kiinnostaa eniten messuilla ja voit voittaa 2 lippua.

Suoritan arvonnan maanantaina 18.4.22 ja ilmoitan kommenteissa voittajalle. Liput lähetetään sähköpostiin.

Ihanaa pääsiäistä 🐣🐤🐥

perjantai 8. huhtikuuta 2022

Dubai kutsuu

On ihan uskomatonta, että monen vuoden jälkeen pääsee oikealle lomalle ❤. Toki olimme joulun Englannissa, mutta koska käymme siellä siskon luona yhtenään, ei se ihan samalta tunnu.


Nyt kuitenkin pakkasimme lasten kanssa kimpsut kasaan, mummon matkaan ja suuntasimme Dubaihin. Mikään hetken päähänpisto matka ei ollut, mutta en uskaltanut hehkuttaa tai odottaa matkaa liikaa koska pelkäsin koronan (tai muun pöpön) pilaavan matkan.

Syy, miksi kohteeksi valikoitui juuri Dubai, on se, että veljeni perhe muutti sinne syksyllä pariksi vuodeksi. 
Serkukset Oopperatalolla

Miracle garden oli upea!

Uimaan piti päästä vielä illallakin 
Vesileikit oli myös pienimmän mieleen

Käytiin myös kerran rannalla

maailmassa on paljon ihmeteltävää❤️
Suurena suklaakakun ystävänä voin sanoa, että ihanaa oli!

Upea Burj Khalifa 

Reissu oli kaikin puolin ihana ja oli mahtava nähdä kuinka serkukset jatkoivat siitä mihin elokuussa oli jääty. Vaikka olin ajatellut, että tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta Dubaissa, voi silti olla että palaamme syksyllä serkkua tapaamaan. Ainakin Hugo näin kovasti toivoo.



sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Kiirettä pitänyt, sometauko venyi

Huh miten kiirettä loppu- ja alkuvuosi ovat pitäneet. Joulu ja uusi vuosi meni huomaa vauhtia. Pääsimme reissuun siskon perheen luo ja kyllä oli outoa olla lentokoneessa.  Matka meni kyllä niin hyvin.

Pienempi ihmetteli ja nukkui ja isompi oli haltioissaan kaikesta.

Matkalla mini oppi istumaan syöttötuolissa. Kiinteät aloitettiin juuri ennen reissua.

Kotiin tulimme uudeksi vuodeksi. 10 päivää toisten nurkissa oli ihan riittävää. Vaikka olikin ihanaa, niin kyllä kotiin on kiva tulla.

Harmi vain, että korona tuli taas kylään. Tällä kertaa miehelle. Myös koko siskon perhe oli sairaana. Kaikki kävi ilmi onneksi vasta kun olimme kotona. Sitä enne kaikki testit oli negatiivisia. 

Minä ja lapset ei saatu tartuntaa, mutta oltiin silti karanteenissa kaikki.

Me ollaan alkuvuosi nautittu lumisista keleistä. Käyty pulkkamäessä ja hiihtämässä. 
Tulipa Hugon ja minun synttäreitäkin vietettyä. 

4v synttäreitä vietettiinkin urakalla eri kokoonpanolla. Voin sanoa, että olin lievästi uupunut leipomisesta.

Kouluhommatkin alkoivat toden teolla tammikuussa kun otin keväälle yhteensä 30 opintopisteen edestä kursseja. Onneksi kaikki oli virtuaalisesti toteutettu, niin ei mene matkoihin aikaa. Mutta en katsonut että ne menevät kaikki päällekkäin, vaikka osa loppuukin vasta toukokuusa. Nyt saa paiskia töitä ihan huolella.

6 ja 8 kuukauden kohdalla huomaa eron, että nyt mini istuu jo itse ja voi nojata eteen ilman, että kaatuu. 

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Voihan hulinat

Tällä saralla on ollut vähän hiljaisempaa. Meillä on ollut täysi tohina päällä kun koulu on alkanut, päivä täytyy vauvan kanssa olosta ja kootan vielä löytää aikaa sekä motivaatiota kuntoiluun.

Meillä vauva "täytti" viime viikolla 4 kuukautta. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, että hulinat ovat meillä todella lievät ja eivät vaikuta juuri uniin. Mutta viimeiset yöt tyttö on heräillyt 04 aikaan ja syömisen jälkeen on sitä mieltä, että nyt pitäisi seurustella. Hän jumppaa (paukuttaa jaloilla oman sänkynsä patjaa) sekä höpöttää ja kiljahtelee. 

Koitan laittaa tuttia suuhun, mutta hän sylkäisee sen hyvinkin nopeasti pois.
Viime yönä kun hän paukutti patjaa, nostin pään ylös tyynystä, jotta näen mitä tapahtuu. Hän lopetti paukutuksen, mutta taas saman tien kun minun pääni oli tyynyssä, sama meno jatkui. Tätä jatkui jonkun aikaa. Taisi olla kiva leikki. 

En kyllä voi valittaa, vaikka nyt hulinoidaankin, sillä tyllerö nukkuu muuten aika hyvin ja usein oman univajeen pääsen paikkaamaan yhteisillä päiväunilla.

Silti olisi kiva, jos pian päästään taas normaaliin rytmiin. En muista ollenkaan esikoisen ajalta kuinka kauan nämä ensimmäiset hulinat kestää. Tuntuu myös että esikoisen kanssa vauvavuosi olo yhtä hulinaa ja vaihetta jotka jatkuvat edelleen 😅.

torstai 16. syyskuuta 2021

Synnytyksen jälkeen treenaamisen aloitus

*Kauoallinen yhteistyö #Fitverstas kanssa*

Elokuussa törmäsin somessa Fitverstaan mainokseen, jossa haettiin testaajia heidän uusille valmennuksilleen. Yksi valmennuksista oli Mama - raskauden jälkeen. Hain siihen ja tulin valituksi. 

Valmennus alkoi syyskuun 6. ja kestää yhteensä 12 viikkoa. Tähän testiryhmään kuuluu ohjelmat 0-6 viikkoa-, 7-12 viikkoa- ja +3 kuukautta synnytyksestä.


Itse aloitin tuolla 7-12 viikkoa ja ajattelin muutaman viikon tehdä sen mukaan ja sitten siirtyä +3kk ohjelmaan. 

Treenit on suunniteltu tuore äiti huomioiden, eli painopiste on syvissä lihaksissa, lantionpohjan lihaksissa ja kehonhuollossa. Mukana on myös ihan hapottavia sarjoja ja ainakin omat lihakset sain ensimmäisellä viikolla kipeiksi. Ohjelmat löytyy joka ryhmään niin kotiin kuin salillekin. 

Omat tavoitteet valmennukselle:

• aikaa liikkumiselle ja löytää taas liikkumisen ilo
• aloittaa treenit turvallisesti
•päästä raskausvatsasta 
•saada rutiinia ruokailuihin
•vähentää herkuttelua 

Nyt on viikko takana ja kyllä pientä muutosta on jo tapahtunut. 

♡ vaaka näytti -1,9kg
♡ senttejä olo lähtenyt mittanauhan mukaan
♡ herkuttelu on vähentynyt ja on terveellisempää 
♡ selkäkivut ovat vähentyneet
♡ lantionpohjan lihaket ovat aktiivisemmassa käytössä 


Aivan täysin en herkuttelusta ole luopunut tai luopumassa, mutta koetan valita edes vähän terveellisemmin.

Se terveellisempi omenakaura-paistos

3-4 kotimaista omenaa
25g kookosöljyä
50g kaurahiutaleita 
5g hunajaa
Kanelia
35g vaniljajäätelöä 

Pilko omenat lohkoiksi ja asettele vuokaan. Ripottele päälle kanelia.
Lämmitä kookosöljy ja hunajasta mikrossa juoksevaksi. Lisää joukkoon kaurahiutaleet. Lisää seos omenoiden päälle. Laita 200 asteiseen uuniin n. 12 min. (Syö pienen jäätelönokareen tai vaniljavaahdon kanssa).

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Terveellisemmät keksit makean nälkään

Nälkäisenä sitä tulee haalittua kaupasta kaikkea hyvää, tai leivottua ihan liian isoja annoksia esim. keksejä tai muuta epäterveellistä. 

Naapuri vinkkasi keksireseptin, johon ei ole käytetty ollenkaan lisättyä sokeria, vaan makeutus tulee banaanista ja hunajasta. Näihin  käytetään myös tummaa suklaata, joten ihan pelkästä terveyskeksistä ei ole kyse.

Nämä keksit taitaa olla liian terveellisiä meidän perheen miehille, joten saan hyvällä omallatunnolla syödä ne yksin.

Alkuperäinen resepti löytyy täältä.

HERKULLISET SUKLAAHIPPUKEKSIT

1 iso, kypsä banaani 

40g kookosöljyä

60g maapähkinävoita (makeuttamaton)

10-20g hunajaa

150g  kaurahiutaleita

Ripaus kanelia

50-80g tummaa suklaata (70%) paloiteltuna



Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Mittaa kookosöljy ja maapähkinävoi kulhoon ja lämmitä mikrossa n. 1 minuutin ajan. Muussa banaani sileäksi. Itse käytin tähän sauvasekoittimen mukana tullutta leikkuria. 

Sekoita pehmentynyt maapähkinävoi-kookosöljyseos banaanin kanssa ja lisää hunaja, kaurahiutaleet ja kaneli. Sekoita hyvin. Lopuksi lisää paloiteltu suklaa ja nostele pellille keoiksi. 

 Painele keksejä hieman lusikalla ja paista noin 12 minuuttia kunnes keksit  ovat kauniin ruskeat. 

Keksit ovat kuumia uunista tullessaan, eli älä koske suklaaseen (itse poltin sormeni 🤦‍♀️). Anna jäähtyä hetki ja nauti!





perjantai 27. elokuuta 2021

Imetys: odotukset vs todellisuus

Aiemmassa postauksesaani käsittelin esikoisen imetystaivalta ja ajatuksia siitä.
Se ei todellakaan ollut helppo taival ja vielä vuosienkin jälkeen osa asioista jäi kaivelemaan, vaikka kyllä korvikkeellakin kasvoi ihana reipas napero. Kyse onkin lähinnä omista ennakko odotuksista ja siitä miten olisi asioiden halunnut menevän. 

Nyt ainakin himpun verran enemmän tietoa saaneena ja kantapään kautta monta asiaa oppineena, koin olevani hieman paremmin valmistautunut imetykseen. Ja ainakin nyt tiesin mistä hakea apua. 

Nyt olin saanut ennakkoon raskausaikana ajan neuvolan imetysohjaajalle. Kävimme läpi eri imetysasentoja, otetta millä tukea vauvaa ja keskustelimme edellistä kerrasta. Lisäksi hoitaja sanoi, että voisin varata ajan uudelle käynnille heti vauvan synnyttyä. Käynnistä jäi hyvä fiilis ja luotto asioiden onnistumiseen tällä kertaa.

Synnärille otin oman Lola&Lykke pumpun. Viimeksi minulla oli Aventin jolle en herunut ollenkaan missään vaiheessa. Lisäksi ahdisti se, että piti istua pistorasian vieressä. Nytkin halusin sähköisen pumpun, mutta ehdottomasti langattoman. Lola&lykke merkistä olin kuullut paljon ja koska sen ominaisuudet vakuuttivat, päätin hankkia sen. 

Tämä oli kyllä ihan oikea valinta minulle. En edelleenkään heru pumpulle paljoa, mutta paremmin kuin edelliselle.


Loistava tuote, jonka myös otin sairaalaan mukaan, oli Emman alipainepumppu (sain tuotteen yhteistyönä Lastentarvike liikkeen kanssa). Loppuraskaudesta käytin pumppua stimuloimaan maidontuotantoa (neuvo RADI hoitajalta). Minulla tämä toimii nyt paremmin kuin pumppu (aluksi ei herunut tälläkään kovin paljon). Nyt kerran yössä laitan alipainepumpun toiseen rintaan kun syötän toisesta, niin pumppu täyttyy kivasti. Ei täyteen, mutta 2-3 kerralla saan pakastettua yhden syöttökerran maidon pussiin. 

 Alkuun maitoa tuli vain vähän


Kun vauva syntyi, Sain hänet heti rinnalle kokeilemaan imemistä. Esikoisen kanssa olin muutamia tunteja heräämässä ja näin ollen ihokontaktia ei samalla tavalla päässyt heti syntymään. Nyt vauva oli melkein koko ajan sylissä.
Rinnat kipeytyivät taas ihan älyttömän paljon ja ensimmäisen päivät imettäessä oli yhtä tuskaa. Nännit olivat kosketusarat ja vereslihalla. Imuotetta muutamakin kätilö katsoi, muttei oikein kommentoinut. Onneksi olin ottanut omat rasvat mukaan, ilman niitä en olisi selvinnyt (enkä ilman sairaalan antamaa rintakumia).
Olin odottanut, ettei rintakumia olisi tarvittu tai että imetys ei sattuisi, kun kaikkialla aina sanotaan, että imetyksen ei kuulu sattua. No se sattui ja ihan älyttömän paljon! Imuote kuitenkin oli kunnossa kun sitä lopulta katsottiin sairaalan sekä neuvolan imetysohjaajan toimesta. Onneksi rintakumin ja voiteen avulla nännit paranivat, rintakumista päästiin eroon ja rasvaakin käytetään enää harvakseltaan ❤.


Meidän imetystaival voi hyvin, vauva on täysimetyksellä ja painoa kertyy hyvin, vaikka alkuun näytti siltä että lisämaitoa tarvitaan. Onneksi se oli vai alku. Jo sairaalassa pääsin siihen, että lisämaitona annan omaa pumpattua maitoa. Kotona pääsimme sitten tästäkin eroon.

En usko, että ilman kovaa taustatutkimusta olisimme nytkään täysimetyksellä. SIllä ilman tietoa siitä, mistä neuvoja hakee, en olisi esimerkiksi osannut kysyä saako maidon määrää nostettua omin toimin (saa kyllä).

Imetyksen haasteista puhutaan mielestäni ihan liian vähän ja tiedon etsimisen ja oikeiden kysymysten esittäminen jätetään äitien harteille. Miten uusi äiti ilman kokemusta voi osata itse kysyä. Minäkin luulin, että minulta ei vain maitoa esikoisen kanssa tule (voihan olla näinkin, mutta ehkä siihen olisi voinut apua löytyä).
maidon lisäystaökoot: pumppaus, alkoholiton olut ja paljon vettä ja terveellistä ruokaa

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Emma tuotteiden käyttökokemuksia *yhteistyö*

Nyt on uutta vauva-arkea eletty reilu kuukausi ja Lastentarvike liikkeeltä saamani Emma- tuotteet (imetystyyny, muovitettu aluslakana, alipainepumppu sekä kantohihna turvakaukalon kantamiseen) ovat päässeet käyttöön toden teolla. 

Tässä postauskessa käyn läpi käyttökokemuksia näistä tuotteista.
Kaikki tuotteet ovat olleet käytössä alusta asti.


Päivittäin käytössä on ollut turvakaukalon kantohihna. Se on ollut ihan korvaamatonta apu tasaamaan painoa, varsinkin näin alkuun kun keskivartalon lihakset ovat olemattomat. Vaikka harvemmin joudun kantamaan kaukaloa pitkää matkaa, pyrin aina käyttämään hihnaa, jotta hartiat eivät turhaa kuormittuisi. Minulla on jumeja jo ihan muutenkin helposti.

Pidän hihnaa koko ajan kiinni kaukaolssa, näin se on helposti saatavilla ja  aina mukana.

Jo sairaalassa otin käyttöön saamani Emman alipainepumpun. Käytin sitä toisessa rinnassa samalla kun syötin toiseta. 

Tämä on todella kätevä, sillä sen avulla saa kerättyä talteen maitoa enemmän kuin maidonkerääjällä. Itse pumppasin sekä sähköisellä pumpulla että tällä lisämaitoa sairaalassa ensimmäiset päivät imetyksen lisäksi.

Tässä muutaman minuutin imetyksen tukos toisesta rinnasta. Itse en kovin helposti tälläkään kertaa heru tavalliselle pumpulle, mutta tällä alipainepumpulla maitoa tulee talteen hyvin.
Hieman vähemnälle käytölle meinasi jäädä tämä Emman harmaa imetystyyny. Linnoittauduin ensimmäisten viikkojen aikana sohvan nurkkaan koristetyynyjen kanssa, kunnes otin imetystyynyn apuun. 

Tämä tyyny tuntui jäykemmältä kuin Hugon imetysaikana ja juuri se ehkä estikin käyttöä aluksi. Nyt kuitenkin olen oppinut käyttämään sitä ja asettelemaan sen mukavasti niin, että tyyny tukee hyvin minua syötön ajan.

Ennen jokaista syöttöä koetan muistaa täyttää vesipullon ja ottaa lähelle kaikki mitä voin tarvita seuraavien 20-40 minuutin ajan. Yleensä ne ovat puhelin,  maidonkerääjät tai alipainepumppu, kännykkä, kaukosäätimet ja ehkä syötävää.

Muovitettu aluslakana on meillä käytössä vauvan sivuvaunusängyssä. Se suojaa aluslakanan alla patjaa. Vielä ei ole pissavahinkoja sattunut, mutta vauva puklailee välillä paljon, niin silloin pysyy myös petari ja patja puhtaana. Myös Hugon sängyssä on alusta asti aina ollut muovitettu aluslakana. 

maanantai 26. heinäkuuta 2021

Kolme viikkoa synnytyksen jälkeen

Nyt on kulunut kolme viikkoa synnytyksestä. Vaikka synnytys oli kaiken kaikkiaan korjaava kokemus edellisen kiireelliseen päätyneen sektion vuoksi, ei tämäkään synnytys mennyt ihan ongelmitta. 

Tai itse synnytys meni, mutta palautuminen ei sitten mennytkään. Toki ulkoisesti palautuminen oli nopeaa ja liikkuminen helpompaa heti kuin sektiossa, mutta pitkäaikaiseksi vaivaksi minulle jäi virtsatietulehdus josta minulla on edelleen antibiootit. Tulehduksen lisäksi minulla oli melkein kaksi viikkoa vaivana se, ettei virtsarakko tyhjentynyt ja näin ollen myös tulehdus oli ja pysyi.

Tätä viimeisintä antibioottikuuria on enää jäljellä vuorokausi ja vasta nyt alkaa tuntua siltä, että vaivat ehkä helpottavat. Huomenna aamulla käyn antamassa labraan näytteen joka toivottavasti on puhdas.
Mitenkäs vauvan kanssa sitten menee? No hän on ihana ja helposti tyytyväinen. Nyt tosin on ollut vatsavaivoja, joiden epäilen johtuvan minun antibioottikuuristani. Hänen vatsansa ei myöskään ole toiminut neljään päivään, josta olen huolissani. Kävimme lääkärissä ja hän neuvoi vatsan hierontaa, jalkajumppaa sekä lämmintä kylpyä. Hierontaa ja jumppaa olimme jo kokeilleet monena päivänä, mutta nyt sitten testattiin myös lämmin kylpy.
Lääkkeitä lääkäri ei suositellut näin pienelle, mutta kuulemma apteekin mallasuutetta voisi kokeilla. Tästä nyt sitten on kuitenkin ristiriitaista tietoa, sillä mallasuute sisältää viljaa ja niitä ei vielä näin pienen vatsa kestä. 

Sain varattua vyöhyketerapian huomiselle,  toivottavasti siitä löytyisi apu. Hugon vauva aikana siitä oli apua vatsavaivoihin.

Tytölle tyypillistä oli, että vatsa toimi joka toinen päivä ja edellisellä viikolla ei neuvolassa kommentoitu siihen mitenkään. Nyt kuitenkin vatsa näyttää olevan varsinkin aamusin todella kipeä.

Isoveli on aivan haltioitunut pienestä ja haluaa suukottaa sekä silittää siskoa usein.

Pelkäsin ihan turhaan, että Hugo ei tykkäisi vauvasta tai haluaisi vahingoittaa vauvaa. Ihanampaa ja huolehtivampaa isoveljeä saa hakea.

Vauvan tuloon kyllä hän reagoi kiukuttelemalla meille. Mutta koitamme miehen kanssa kasvattaa pinnaa ja ymmärtää toista. Onhan tämä iso elämänmuutos. Olenkin kysynyt Hugolla kiukun sattuessa että harmittaako kun meillä on vauva. Vastaus on ollut aina "Ei". Mutta kun kysyn harmittaako, että äiti ei ole niin paljon hänen kanssaan, niin vastaus on aina "joo".

Olenkin yrittänyt joka päivä saada kahdenkeskistä aikaa. Oli se sitten puistoon meno tai iltakylvetys. 
 Ylpeä isoveli ❤

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Vauvamme saapui maailmaan

Käynnistys

Meille oli varattuna käynnistysaika viikko sitten sunnuntai aamuksi klo 10. Aamupalan jälkeen vietiin esikoinen mummulaan hoitoon. Yökyläilyä on odotettu jo monta päivää. 
Sairaalassa meidät haki ihana kätilö, joka vastaili kysymyksiin ja kertoi kattavasti mitä tehdään ja mitä tuleman pitää. Myös eri vaihtoehdoista käynnidtyksessä keskusteltiin. 

Alkuun otettiin vauvasta sydänkäyrät ja me olimme pikkuisessa huoneessa vajaa tunnin. Siitä vielä hetki odottelua ja lääkäri otti vastaan ja teki tutkimuksen. Paikat olivat kahdessa viikossa pehmenneet ja balonki saatiin asetettua helposti paikalleen. Sen laitto oli hieman epämukavaa, mutta oli onneksi nopeasti ohi.

Vielä piti mennä käyrille uudestaan,  jotta lääkäri pystyi antamaan kotiutusluvan. Jouduimme kuitenkin olemaan sairaalassa pidempään koska vauvan sydänkäyrät olivat aika moista heilahtelua istualleen otettuna. 

Kun kello alkoi tulla kaksi, meillä miehen kanssa molemmilla alkoi olla kiljuva nälkä. Aamupala oli nimittäin syöty jo klo 8. Lopulta sydänkäyrät otettiin makuulta ja ne näyttivät normaaleilta, saimme luvan lähteä kotiin. Miehen ainoa toive vauvalle oli, että ehdittäisiin syödä ennen kun hän päättää tulla maailmaan. 

Kurvasimme siis snägärin kautta ja haimme burgerit ja siitä suorinta reittiä kotiin. Hetken matkalla olin jo varma, että kohta täytyy kääntyä takaisin kun oli niin kovat supistukset autossa. Niin vaan supistukset helpottivat kun päästiin kotiin ja saatiin syötyä. Minä painelin heti nykkumaan, jos vaikka supistukset siitä tihenevät taas. Nukuin kaksi tuntia ja sitten balonki päättikin lähteä irti. Eikun takaisin sairaalaan. 

Sairaalarannekkeeseeni oli printattu meidän tuloaika 17:18:08. Tuolloin minua ei supistellut vaan rauhassa pystyin odottamaan, että kätilö hakee meidät synnytysosastolle aulasta. Kauaa ei onneksi tarvinnut odotella. Meidät ohjattiin suoraan saliin, jossa supistuksetkin sitten melkein heti alkoivat melko napakoina. Tästä huolimatta kätilö sanoi, että olisi järkevää laittaa oksitosiinitippa pienimmälle teholle vauhdittamaan omia supistuksia. 

Pelot

Tässä vaiheessa kätilö kyseli edellisestä synnytyksestä ja puhuimme sen aikaisista peloista ja nyt tähän synnytykseen liittyvistä peloista ja toiveista. 

Hugoa odottaessani pelot liittyivät vauvan hyvinvointiin ja pelkoon, että vauvalle käy huonosti. Sama juttu oli tämän raskauden kanssa, mutta parin viimeisen viikon aikana pelko alkoi kääntyä siihen, että minulle tapahtuu jotain ja Hugo jää ilman äitiä. Kerroin peloista, että aiemman sektion takia pelkään kohdun repeävän voimakkaiden supistusten vaikutuksesta. Kätilö otti tunteeni ja pelkoni hienosti huomioon ja pystyi omalla toiminnallaan rauhoittelemaan minua. 

Kivunlievitys 

Olin aiemmin maininnut, että haluaisin ammeeseen, mutta se ei onnistunut tippaletkun vuoksi. Lääkkeettömästä kivunlievityksestä käytin jumppapallon suihkussa, jossa suihkuttelin vatsaa sekä rintaa ja mies sai aktiivisen roolin alaselän suihkuttajana toisella suihkulla. Tässä vaiheessa kivut olivat kovat. Voimat alkoivat loppua aina supistuksen loppua kohden, eikä hengitys ollut kuin pientä pihinää. Oksensin myös kivusta. Onneksi osasin ennakoida tätä mahdollisuutta ja miehelläni oli vieressä oksenkuspussi. Suihkussa taisin viipyä tunnin tai hieman yli. Oma ajantaju lähti tässä vaiheessa kipujen vuoksi. Miehen tuki ja läsnäolo oli ihan korvaamatonta.

Tultuani pois suihkusta tajusin vasta kuinka paljon lämmin vesi vei kivun tunnetta pois. Supistukset olivat sitä luokkaa, että ajattelin, etten kestä tätä. Muistan myös ajatelleeni, että jos ponnistusvaihe tulee olemaan tämän kaltaista, luultavasti kuolen kipuun.

Koska hengitykseni oli enemmänkin huutamista tai kovaa valitusta, kätilö ehdotti, että kutsutaan anestesialääkäri paikalle ja saisin spinaalisen opioidi-epiduraali-yhdistelmän.

Kuten edellisessäkin synnytyksessä, tämä vei kivut pois ja oli taas helpompi olla. Sain jopa hieman nukuttua. Kivuttomassa tilanteessa sain sanottua miehelleni mitä toivon häneltä. Esimerkiksi jos tulee kipeitä supistuksia,  hän tulisi pitämään kädestä kiinni. 

Yöllä kolmen jälkeen kätilö tuli sanomaan, että katsotaan mikä tilanne on, sillä sydänkäyrät olivat muuttuneet. Olinkin siinä vaiheessa 8 cm auki. Siinä vaiheessa sanoin toiveekseni hyödyntää painovoimaa ponnistuksessa. Ponnistusvaihe kesti 27 minuuttia. Puudutteet olivat niin hyvät,  että en tuntenut kipua missään vaiheessa. Oman miehen tuki oli korvaamatonta, en kyllä ilman häntä olisi tästä selvinnyt. Kätilöiden toiminta oli ihan mahtavaa ja olo oli turvallinen koko synnytyksen ajan. Meidän pieni prinsessa syntyi 04:51. Hän oli 3560g (täysin sama paino kuin Hugolla) ja 49cm pitkä. 

Sain pienen tyttömme heti rinnalle ja ylpeä isä sai leikata napanuoran. Siinä sitä hetken ihmeteltiin ja ihasteltiin tyttöä ennen kuin isi otti vauvan syliinsä että minua paikattiin.
maanantain kaikki syntyneet. Meidän prinsessa oli päivän kuudes

Viikko on nyt tutustuttu vauvan, josta kolme päivää kotona. Ihan uskomaton fiilis ❤