En edelleenkään tykkää mennä ulos pimeällä, tai edes oman kodin yläkertaan jos olen jo alakerrassa nukkumassa (ja mies ei olisi kotona). Myös kaikki rasahdukset saavat minut pelkäämään ja mielikuvituksen laukkaamaan. Jos mielikuvitusta ei muuten ole, niin tällöin sitä kyllä löytyy. Mökillä olikin kiva käydä huussissa pimeän aikaan!
Meidän pallero huutelee yöllä pelkäävänsä, joten sen sijaan, että hän tulisi meidän väliimme, toinen meistä (nyt kuukauden ajan mieheni, kiitos selkäkipuni) menee Hugon lattialle patjalle ja unet jatkuvat sillä.
Olen pohtinut tätä pelkäämistä. Pelkääkö oikeasti, vai olemmeko vahingossa syöttäneet tämän pelkäämisen hänelle. Osasiko hän itse sanoa pelkäävänsä vai sanotimmeko me "Pelkäätkö sinä? " tyyppisesti ja hänpä keksi, että näin saadaan äitiin tai isiin vauhtia. No, niin tai näin, nyt kokeilemme auttaako kunnon yövalo (ihanista ihanin) pitämään möröt loitolla. Hänkin kyllä kuuntelee kaikkia mahdollisia ääniä ja huutelee "Mikä se oli!??". Pahaksi onneksi pihan yksi ränneistä tiputtelee vettä hänen ikkunansa alla ja siitähän kuuluu kiva ääni aika kovaa. Sitä olemme kyllä käyneet ihmettelemässä ulkoa asti.
Luin, että tavallisesti pimeänpelko alkaa noin 3-4 vuoden iässä. Meillä se alkoi siis vähän aiemmin. Tärkeää on myös, että pelkoa ei vähätellä, senpä takia me olemme aina lohuttamassa ja kertomassa mistä eri äänet johtuvat. Tämän valon päällä pitäminen läpi yön (tai ainakin siihen asti, että toinen meistä menee hänen huoneeseensa nukkumaan) onkin tarkoitus olla turvana ja näyttää, ettei mitään pelättävää ole. Muutamana yönä Hugo onkin herännyt ensimmäisen kerran vasta 04-05 maissa, mikä on aika ihanaa.
Välillä käy jopa niin hyvä tuuri, että pikkumies nukkuu koko yön heräämättä. Aika harvoin, mutta silti! Ja ilman vaippaa mennään myös öisin. Muutamat vahingot on sattuneet, mutta ne voi laskea yhdellä kädellä.
Ihanaa viikonloppua ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti